Maanantaina 25. toukokuuta Iltarastit järjestetään Luukissa. Ratamestareina ovat Kari ja Mirja Matilainen:
”Luukissa 25.5. on tarjolla mukavaa neppailua koko rahalla. Radat ovat tällä kertaa erittäin runsasrastiset: keskimatkan – jopa rastinottoharjoituksen – tyyppiset. Radat sijoittuvat pääosin Vihdintien ja Luukin golfkentän väliseen maastoon, missä risteilee runsaasti polkuja ja ulkoiluteitä. Kokeneemmat suunnistajat pitänevät maastoa helpohkona. Lyhyet rastivälit, tarkat rastipisteet ja ristiin rastiin suunnitellut radat haastavat kuitenkin heitäkin pitämään pään kasassa ja homman paketissa. Radat 6, 7 ja 9 kiertävät Kaitalammen, ja niillä pääsee hetkellisesti hieman rauhoittumaan intensiivisemmästä suunnistuksesta pidempien rastivälien myötä.
Useimmilla radoista – paitsi että ne menevät ristiin – käydään samalla rastilla 2 kertaa. Ole tästä syystä erityisen huolellinen, että kierrät rastit oikeassa, rastinumeroiden osoittamassa järjestyksessä. Tarkista mielellään myös rastikoodit, sillä rasteja on maastossa runsaasti, ja ne ovat paikoin lähellä toisiaan.
Karttaan on merkitty lukuisia kiellettyjä alueita (tonttimaita, golfkenttä, maantie, viljelyksiä ym.) – kunnioita näitä. Useimmat radat ylittävät Luukin golfkentän/Kaitalammen parkkipaikalle menevän kapean asvalttitien, varo autoja ja muuta liikennettä ko. tietä ylittäessäsi!
Tervetuloa mukavaan suunnistusmaastoon harjoittelemaan rastinottotaitoja! Anna ”Luukki Etelän” yllättää itsesi positiivisesti!”
Saapuminen
Tapahtumakeskus on Luukin ulkoilumajan läheisyydessä, Luukintie 33. Rastilippu on opasteena Vihdintien (tie 120) ja Luukintien risteyksessä. Pysäköinti Luukin niityllä. Bussilinja 345 Elielinaukiolta ajaa Mannerheimintietä ja Vihdintietä ja tekee kierroksen Hämeenkylän ja Askiston kautta. Matka kestää noin tunnin.
Ilmoittautuminen ja aikataulu
Ilmoittautua ja maksaa voi joko etukäteen Rastilipussa tai tapahtumapaikalla.
Metsään voi lähteä klo 16.30–19, ja maali sulkeutuu klo 20.
Ratavaihtoehdot
- 2-oranssi: 1,9 km; 8 rastia; keskitaso 1
- 3-punainen: 3,3 km; 12 rastia; keskitaso 2
- 3-violetti: 3,4 km; 13 rastia; melko haastava
- 4-violetti: 4,1 km; 18 rastia; melko haastava
- 5-violetti: 5,1 km; 19 rastia; melko haastava
- 6-violetti: 6,0 km; 17 rastia; melko haastava
- 7-sininen: 7,0 km; 20 rastia; haastava
- 9-sininen: 8,9 km; 27 rastia; haastava
Taitotasojen värien kuvaukset
Kartan mittakaava on 1:7500 radoilla 2–5 ja 1:10 000 radoilla 6, 7 ja 9. Kartta Halkolampi (2026), kartan koko A4.
Kaikilla radoilla on sama lähtöpaikka, ja matka lähtöön on noin 300 m. Maalista tapahtumakeskukseen on 100 m.

Suunnistajan Kaupan VJ-kenkien testaus
Luukissa on mahdollisuus kokeilla suunnistuskenkiä suunnistaessa. Jos et vielä omista suunnistuskenkiä, voit suunnistaa radan VJ:n tarjoamilla lainakengillä. Vaihtoehtona on kaksi nastarimallia, joista kumpaakin on tarjolla yksi kenkäpari per koko, ja lainaaminen tapahtuu saapumisjärjestyksessä. Lisäksi A-maajoukkuesuunnistaja Olli Ojanaho on esittelemässä VJ:n kenkiä Suunnistajan Kaupan pisteellä klo 17–18.
Omatoimisuunnistus
Rastit ovat maastossa omatoimisuunnistusta varten 6.6. asti. Omatoimisuunnistuskarttoja voi ostaa maanantain tapahtuman jälkeen omaps.io-karttakaupasta. Karttoja voi ostaa myös valmiiksi painettuna myyntipisteistä.
Kumppanit
Helsingin Suunnistajien yhteistyökumppani Polku Hotelli Nuuksion kansallispuistossa tarjoaa 10 % alennuksen koodilla HSPolku, kun teet huonevarauksen Polku Hotellin verkkosivujen kautta.
Seuran kumppani Lumonite näkyy Sprintticupin yhteydessä: Sprintticupin kävijät saavat 10 % alennusta kaikista Valostore.fi -verkkokaupasta ostetuista Lumonite tuotteista koodilla ILTARASTIT2427.
Suunnistajan Kauppa on paikalla tapahtumassa.



