Maanantaina 12. toukokuuta Iltarastit järjestetään Pirkkolassa, josta radat suuntautuvat Maunulaan päin. Tapahtumakeskus on Pirkkolan jäähallin eteläsivulla.
Suunnistamaan voi lähteä klo 16.30–19 ja maali sulkeutuu klo 20. Ratavaihtoehtoina ovat 2 km, 3.5 km, 4V (vaikea), 5 km ja 7 km. Radat 2–5 km ovat mittakaavassa 1:7 500, ja 7 km on mittakaavassa 1:10 000.
Ratamestarina toimii Iiro Jääskeläinen:
“Tällä kertaa radat suuntautuvat Pirkkolasta etelään, pisimmillään aina Hakamäentielle saakka. Keskuspuistossa rasteja ei voi sijoittaa kovin kauas poluista, joten haasteet liittyvät erityisesti optimaalisen reitinvalinnan löytämiseen ja suunnistuksen ripeään toteuttamiseen. Maasto on miellyttävää kulkea ja tänä keväänä poikkeuksellisen kuivaa. Kartan ajantasaisuudesta ei myöskään tarvitse huolehtia – käytössä on nimittäin aivan uunituore versio!
Ratojen lopussa Pirkkolantie ylitetään Hämeenlinnanväylän vieressä kulkevaa kevyen liikenteen väylää ja siltaa pitkin. Pidemmillä radoilla vastaan tulevat autotiet ja junarata ovat ehdottomasti kiellettyä aluetta – ne alitetaan tai ylitetään vain sallitun alikulun tai sillan kautta. Autotien vieressä kulkevaa kevyen liikenteen väylää saa käyttää juoksuun. Keskuspuiston vilkas pyöräliikenne kannattaa myös ottaa huomioon.”
Pirkkolaan pääsee hyvin joukkoliikenteellä. Pikaraitiolinja 15:n pysäkki on Pirkkolantiellä ja bussilinjan 23 päätepysäkki liikuntapuiston parkkipaikalla. Myös Pakilantien ja Hämeenlinnanväylän bussipysäkeiltä on lyhyt matka Pirkkolaan. Pyörällä paikalle pääsee hyvin joka suunnasta.
Autoilijoille suositellaan ensisijaisesti pysäköintiä Pirkkolantien parkkipaikalla, Pirkkolantie 23. Toinen pysäköintipaikka urheiluhallien läheisyydessä on maksullinen, ja sinne ajetaan Kehä I:ltä Pirkkolan metsätietä.
Maasto sopii hyvin aloitteleville suunnistajille. Jos tulet tapahtumaan ensimmäistä kertaa, pyydä rohkeasti neuvoja Iltarastien talkoolaisilta karttojenmyyntivaunulla! Lue myös ensikertalaisen ohjeet.
Tapahtumiin ei ole tällä hetkellä mahdollista ilmoittautua etukäteen, ja se saattaa aiheuttaa enemmän jonoa kartanmyynnissä. Ostamalla etukäteen Iltarastit-sarjalipun vältät jonottamisen ja pääset rekisteröitymisautomaatin kautta suoraan suunnistamaan. Maksutavat tapahtumapaikalla: MobilePay, liikuntaedut, pankkikortti ja käteinen.
Pirkkolan rastit ovat maastossa omatoimisuunnistusta varten tavallista pidempään 15.6. asti. Omatoimisuunnistuskarttoja voi ostaa maanantain tapahtuman jälkeen omaps.io-karttakaupasta. Karttoja voi ostaa myös valmiiksi painettuna myyntipisteistä.
Helsingin Suunnistajien yhteistyökumppani Polku Hotelli Nuuksion kansallispuistossa tarjoaa 10 % alennuksen koodilla HSPolku, kun teet huonevarauksen Polku Hotellin verkkosivujen kautta.
Myös seuran kumppani Lumonite näkyy Iltarastien yhteydessä: Iltarastien kävijät saavat 10 % alennusta kaikista Valostore.fi -verkkokaupasta ostetuista Lumonite tuotteista koodilla ILTARASTIT2427.
Suunnistajan Kauppa on myös paikalla.
Iltarasteilla on käytössä Livelox reittien analysointia varten. Radat julkaistaan tapahtumapäivän iltana klo 19.
Tervetuloa!